Time

Mulla starttas nyt viimeinen viikko töissä ja sitten pitäs lähteä koulunpenkille opiskeluiden pariin. Kesä meni oikeesti yhdessä hujauksessa ja multa suurinmmaksi osaksi töissä. Mitä tässä sit oikeen loppuen lopuksi edes ehti tehdä... Päivät vaan meni eteen päin niin vaudilla ja kuukaudet vaihtui ihan huomaamatta. Ajattelin jotenkin, että tähän kaikkeen on vielä niin paljon aikaa, että mitä turhaan nyt miettimään asioita liian aikaiseen. Jajoo... Noh, tässä sitä nyt ollaan. Ois niin paljon vieläkin juttuja, mitä haluaisin tehdä, mutta pelkään pahoin, että ne täytyy jättää ensi kesään ajan puutteen vuoksi. Muutenkin tuntuu, että oon juossu koko kesän pää kolmantena jalkana joka paikassa, että ehtisin nähdä ystäviä ja nauttia kesästä. Kuitenkin kun miettii, että oon tehny kesässä nyt kahta eri duunia, koittanu pitää kuntoa yllä reenaamalla ja käyny vielä auttamassa yhtä bändiä laulajan roolissa... Kaikki näistä on tottakai mun omia valintoja ja kaikkea näistä oon halunnu myös tehdä. Mutta sitten vielä oon kokoajan vaatimassa itseltäni, mitä kaikkea mun pitäs ehtiä tehdä ja buukkailemassa päiviä ja viikonloppuja täyteen ja sitten kun en ehdikkään kaikkea oon itselleni vihainen, missä nyt ei oikeesti ole mitään järkeä! Mä vaan lisään itselleni stressiä tällä tavalla.

Mä oon luonteeltani menevä ja tykkään tehdä paljon asioita. Joskus kuitenkin tuntuu, että ois hyvä vaan välillä osata olla ja ottaa rennosti, mutta sitten kun siihen tekemisen rytmiin on päässyt ja kokoajan ois jotain asioita mitä haluaisi tehdä ja pitäs olla hoitamassa, ei sitä jotenkin vaan osaa pysähtyä. Vaikka musta onkin kiva olla toimelias, niin kuitenkin loppujen lopuksi tälläinenkin voi olla aika kuluttavaa, varsinkin jos ei osaa antaa itselleen lupaa ottaa rennosti tai luulee, että ottaisi rennosti, mutta sitten huomaakin että toisin kävi. Stressikin on sellainen asia, mitä ei välttämättä heti tiedosta itsessään, vaan se alkaa näkyä ainakin mulla siten, että hermot on kireällä ja se on just sitä, kun on buukannut itselle niin paljon tekemistä ja sitten ei ehdikkään tehdä niistä kaikkea ja on itselleen siitä vihainen. Myös univaikeudet on mulla yksi stressin myötä ilmenevä vaiva.

Lähiaikoina oonkin huomannut, että kun oon koko päivän aamusta iltaan ravannu jossain hoitelemassa asioita ja alkaa näyttää siltä, että kaikki hommat ois siltä päivältä tehty, en vaan jotenkin pysty lopettamaan vaan silloin yleensä mulle tulee sellanen olo, että en halua mennä vielä kotiin ja nyt voisi vielä keksiä jotain. Sitten kun oon sopinut jonkun kanssa jotain, saatan jälkeenpäin tajuta miten paljon kello on ja että mä oon oikeesti aika väsynyt, enkä välttämättä jaksaisikaan enää tehdä mitään. Mutta sitten oon kuitenkin jo jonkun kanssa jotain sopinut, enkä viitsi enää peruakkaan. Tää vaan ei oikeen ole hyvä ja mun pitäis jotenkin osata laittaa asiat vähän paremmin tärkeysjärjestykseen ja mennä vaikka ajoissa kotiin vaan olemaan ja rauhoittumaan... En sitten tiedä, mikä siinä on, etten pysty menemään kotiin liian aikaisin. Se on mulle lähes tulkoon sitä, että käyn siellä vaan nukkumassa. Voisin vaan jatkaa ja jatkaa tän mun ajanpuutteen ja stressin analysointia, mutta luulen, että siitä tulis vähän liian pitkä teksti. Mutta kuitenkin, sain nyt kirjoitettua edes näin paljon ja ehkä tää auttais mua itseä vähän näkemään asiat nyt paremmin. Luulen kuitenkin, että koulu tasottaa tätä mun arkea,  että eiköhän tämä tästä. :)

Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Luulen ainakin, että varmaan monella pyörii päässä sama ajatus siitä, että olisi niin paljon kaikkea tehtävää, mutta liian vähän aikaa!

-Marianna