10/13/2011

Super nopea viikko!

Se ois jo torstai! Miten viikko onkin mennyt näin nopeasti? No ei haittaa yhtään, huomenna jo perjantai ja sitten viikonloppu. :) Tänään oli kyllä kiva päivä töissä. Pidettiin lapsille sisäliikuntaa ja lapset tykkäsi. Siitä tulee itselle niin hyvä olo, kun näkee miten lapset innostuu jostain ja on niin iloisia ja energisiä. Pitäs ihan itse ottaa pikku naperoista esimerkkiä! Meillä alkaa kohta telinevoimistelujakso, niin päästään oikein kunnolla temppuilemaan.

Täytyy kyllä myöntää, että alkuun mulla oli omat epäilykset tota alakoulussa suoritettavaa työharjottelua kohtaan. Välillä onkin ollut sitten niitä vähän hankalempia päiviä, kun lapset ei ehkä ole jaksanut keskittyä niin paljon, eikä kaikki ole mennyt ihan putkeen. Mutta pikkuhiljaa sitä on oppinut ymmärtämään, ettei se lapsien kanssa oikeastaan ikinä menekkään just niin kuin olisi suunnitellut. Aina pitää olla vähän pelivaraa ja joustavuutta. Ja lapset ainakin näyttää, jos jokin ei ole mukavaa tai ei huvita! Ja se on oikeasti opettavaista.

Nyt näin kolmen viikon jälkeen, kun alkaa muistaa jo lapsia paremmin ja lapset alkaa tottua muhun, niin on se aina hauskaa, kun jostain kulman takaa joku juoksee luokse hymyssä suin ja kyselee mitäs on seuraavalla liikkatunnilla. :D Voihan se olla vähän haikeeta, kun harjottelu loppuu ja pitäis palata takasin opistolle.  Onhan ne lapset sulosia. :) Ja kyllä tän harjottelujakson aikana tulee opittua ja kehityttyä taas lisää! 

Tän viikon liikunnat on toteutunu kyllä hyvin. Nyt kun päivät loppuu aikasin, niin on hyvää aikaa lähteä treenaamaan. Tajusin, etten oo vähään aikaan käynyt missään ryhmäliikunnassa, vaan enimmäkseen on menty sali, lenkkeily ja uinti kaavalla. Pakko kyllä lähtee johonkin pitkästä aikaa! :) Ehkä sen vois ottaakkin viikonloppu ohjelmaan. Katsellaan, mitä keksin. Nyt vielä pakko ottaa uusi kupillinen teetä huiviin ja sitten vois melkeen painua jo unille.

Palaamisiin!


Kisu ei hirveesti ilahtunu, kun tulin häiritsemään sen unia.. Aika kylmä katse.

-Marianna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti